Trendstudio.fi

Asiakkaan suostumus Restylane-tuotteillatehtävään käsittelyyn Restylane-tuotteet ovat steriilejä geelejä, jotka koostuvat stabiloiduista, ei eläinperäisistähyaluronihaposta.
(paikallispuudutetta). Tuotteet ruiskutetaan ihoon kasvojen juonteiden ja ryppyjen tasoittamiseksisekä huulien ja kasvonpiirteiden muotoilemiseksi. Lisäksi niitä käytetään ihon kimmoisuudenpalauttamiseen ja ihon pinnan epätasaisuuden vähentämiseen.
Sertifioitu Restylane-hoitajani on selittänyt minulle, miten ja milloin Restylane-tuotteita käytetään.
Minulle on annettu mahdollisuus esittää kysymyksiä, ja olen saanut kysymyksiini riittävästivastauksia. Olen saanut tietoa erityisesti siitä, milloin käsittelyä Restylane-tuotteilla ei tulisisuorittaa(1), ja että tietyt reaktiot ovat yleisiä ruiskutusten yhteydessä(2).
1. Vasta-aiheita Restylane-hoidolle ovat: raskaus, imetys, verenvuototauti, Marevan-lääkitys, hoitamaton herpesvirus huulessa, ihosairaudet, aknen hoitoon käytettävät isotretinoiini-lääkitykset kuten Roaccutan ja lidokaiiniallergia. Laser-toimenpiteen jälkeen tulee odottaa 4-6viikkoa ennen Restylane-hoidon tekemistä laseroidulle alueelle.
2. Yleisiä oireita ovat esimerkiksi punoitus, turvotus, kipu, kutina ja mustelmat. Nämä reaktiot ovat yleensä lievistä kohtalaisiin, ja ne häviävät tavallisesti lyhyen ajan kuluessaruiskutuksesta. Ne häviävät tavallisesti itsestään muutaman päivän kuluessa ihoonruiskuttamisesta, viikon kuluessa huuliin ruiskuttamisesta.
Minulle on lisäksi tiedotettu riskeistä, jotka liittyvät ruiskutukseen alueilla, joiden alla on herkkiärakenteita (esim. hermot, suonet, silmät ja silmien ympärillä olevia juonteita käsiteltäessä).
Ruiskuttamisesta aiheutuu väliaikaisia sivuvaikutuksia, jotka ovat turvotus, punoitus ja aristus.
Yksittäisissä tapauksissa käsittelyalueella on ilmoitettu kehittyneen pieniä kovettumia jaepätasaisuuksia, jotka voivat kestää useita kuukausia, jos ihoon tehty ruiskutus on liian pinnallinen.
Harvoissa tapauksissa on raportoitu tulehdusreaktioista. Niihin on liittynyt ruiskutuskohdanpunoitusta, turvotusta ja kovettumista, mikä voi joskus vaikuttaa ympäröivään kudokseen. Reaktioitaon ilmennyt joko muutaman päivän tai muutaman viikon kuluttua käsittelystä. Niitä on yleensälieviksi tai kohtalaisiksi ja itsestään häviäviksi, ja niiden kestoaika on ollut keskimäärin kaksi viikkoa.
Harvoissa tapauksissa reaktiot ovat olleet uusiutuvia ja kestäneet useita kuukausia.
Erittäin harvoissa tapauksissa käsittelyalueella on ilmennyt pitkittynyttä kovettumista, märkimistä, jaharmahtavaa värimuutosta. Näitä reaktioita voi kehittyä viikkoja tai kuukausia käsittelyn jälkeen, jane voivat kestää useita kuukausia. Harvoissa tapauksissa näiden reaktioiden on raportoitu kestävän pidempään, mutta yleensä ne vähenevät ajan myötä. Vieläkin harvinaisempaa on rupienmuodostuminen ja kudoksen irtoaminen käsittelyalueella, ja ne voivat erittäin harvoin johtaapinnallisen arven muodostumiseen.
Minulle on kerrottu, että Restylane Lidocaine tuotteet sisältävät Lidokaiinia ja että tuotteita eivät saakäyttää henkilöt, jotka ovat yliherkkiä lidokaiinille, tai amidityyppisille paikallispuudutteille.
Hammaspuudutteen tapaan kivuntunne vähenee ja lämpötila laskee käsittelyalueella noin kahdentunnin ajaksi.
Restylane-hoitajani on myös kertonut minulle, että käsiteltävästä alueesta ja ruiskutustekniikastariippuen Restylane-käsittelyn vaikutus voi kestää 6-12 kuukautta (huulissa noin kuukautta). Tämäjakso voi kuitenkin olla pitempi tai lyhyempi. Seurantakäsittely voi auttaa ylläpitämään haluttuakorjausvaikutusta.
Ymmärrän, että mikäli olen aiemmin käyttänyt muita täyteaineita kuin Restylanea, saattavat nevaikuttaa hoidon lopputulokseen. Restylane-hoitajani ei vastaa mahdollisista aikaisempientäyteaineiden vaikutuksesta hoidon lopputulokseen.
Olen vastannut paikallispuudutteen yliherkkyyteen ja terveyteeni liittyviin kysymyksiin rehellisesti.
Olen myös saanut ohjeet koskien käsittelyyn valmistautumista sekä käsittelyn jälkeistä kotihoitoa.
Ymmärrän kotihoito- ohjeiden noudattamisen merkityksen.
Suostun täten käsittelyyn, joka tehdään Restylane-tuotteilla --------------------------------------------------------------------------------------------------------

Source: http://www.trendstudio.fi/@Bin/152966/Restylane_Hoitosuostumus.pdf

Microsoft word - over the counter drugs

Over The Counter Drugs Dosage & Side Effects of: aspirin, acetaminophen, naproxen & ibuprofen Bayer Aspirin: Plus The Life Saving Benefits of Aspirin 325mg per tablet, 1 or 2 every 6 hrs, Not to exceed 12 in 24 hrs. What are the possible side effects of aspirin? If you experience any of the following serious side effects, stop taking aspirin and seek medical attention or call a doctor imme

Dear dr…

“Mehdi Kazemi-Bonchenari Curriculum Vita ” Assist. Professor in Animal Nutrition, Department of Animal Science, Faculty of Agriculture and Natural Resources, Arak University, Arak, Iran. Educational Background; - BSc; University of Zanjan (1999- 2003) - MSc; University of Tehran (2003- 2005) - PhD; University of Tehran (2005-2010) - Visiting research period: University of

© 2008-2018 Medical News